torstai 10. tammikuuta 2013
Pieni potilas
Lennonilla on inhottava yskä ja räkä valuu. Sillä on selvästi huonompi olla kun normaalisti. Ruoka ei maistu mutta maitoa kyllä onneks juo. Eilen illalla n. 40min nukkumaan menon jälkeen se yhtäkkiä alkoi hysteeri itkeä, onneks se rauhottui heti kun otin syliin ja laitoin takas parin minuutin sylittelyn jälkeen. Sama toistui n. 3 kertaa ennen kello yhtä yöllä. Sen jälkeen se nukkui rauhallisesti aamuun asti. Tänään päätettiin että pidetään Lennon rauhassa vaan kotona eikä riepotella pitkin kyliä (niinku eilen) joten baba ja muut (Eliud, Tony ja Justin) lähti kaupunkiin hoitamaan asioita ja mä jäin tänne kämpille. Ihanaa pitää vähän rauhallisempi päivä, otetaan päikkäreitä, käydään vaikka pienellä kävelyllä (=mamma ostaa jätskii tai muuta hyvää) ja haetaan noutoruokaa. Nairobin ruuhkat aiheuttaa sen että kun kaupunkiin kerran lähtee niin sieltä tuskin tullaan pois ennen iltaa joten tiedossa on suurella todennäköisyydellä piiitkä päivä kahdestaan Lenskin kanssa. Onneks se ei tartte kauheesti viihtykettä, riittää kun sille antaa muovipussin jota retuuttaa niin se on tyytyväinen ainakin puoli tuntia:)
tiistai 8. tammikuuta 2013
Lennon&Mamma
Baba on kuumeessa ja vetämättömässä olotilassa joten mä oon saanu olla Lenskin kanssa paljon tänään. Aamun ekat päikkärit kesti ruhtinaalliset 3,5 tuntia joten sain nukkua, siivota, syödä ja pyöritellä peukaloita ennenku Tintin heräs pitämään mulle seuraa. Aika chilli päivä. Ollaan oltu enimmäkseen kotona. Mä odotin että Lennon nukahtais tokille päikkäreille ja sitte mä lähdin pienelle kävelylle. Kävin kahdessa isossa tavaratalossa ja syömässä jäätelöannoksen. Sitte pojat soittikin että meidän tilaamat pizzat oli tullu joten kiirehdin kotiin. Seitsemän aikaan olin tylsistyny joten nappasin vauvan kainaloon, marssin bussipysäkille ja hyppäsin matatuun. Ajoin Junctioniin (iso, ISO ostoskeskus josta löytyy kaikki ihanat ravintolat, kaupat ja kuppilat). Matatussa soi musiikki kovalla ja meinasin jo nousta kyydistä pois koska ajattelin että Lennon saa tinnituksen. Musikki laitettiin kuitenki hiljemmalle ja matka jatkui siedettävämmin. Perillä kanniskelin nukkuvaa 8kilosta möykkyä käsivarsillani ja mietin miks en ottanu BabyBjörnii mukaan. Pian L kuitenki heräs ja oli helpompi kannettava.
1,5 tuntii käppäilin ostarilla ja sitte hyppäsin bussiin joka vei meidät takas kämpille. Edestakasen matkan hinnaksi tuli yhteensä 0,5 € :)
1,5 tuntii käppäilin ostarilla ja sitte hyppäsin bussiin joka vei meidät takas kämpille. Edestakasen matkan hinnaksi tuli yhteensä 0,5 € :)
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Nairobissa
Ollaan Nairobissa! Ollaan herätty yöllä klo. 03.40 siihen että Lennon oli taas ihan tukossa. Oli pakko imeä vähän räkää pojan nenästä ja juoda ite vähän teetä. Sitte laitoin Lenskin takas sänkyyn ja nätisti se heti sinne nukahti vaikka baban kanssa juteltiinki vieressä. Sitte alkoikin armoton taistelu saada unenpäästä kiinni. Meistä kumpikaan ei saanu nukuttua ja maattiin vierekkäin ja pelattiin pasianssia omilla puhelimilla niinku mitkäkin vanhukset. Kello tuli 04.30, 05, 06. Sitte joskus kuuden jälkeen mä nukahdin ja heräsin herätyskellon ääneen klo 06.30. Kuoleman väsymys. Mutta ei auttanu muu ku nousta ja alkaa valmistelemaan lähtöä. ONNEKS meitä on kaks ja kaikki sujuu melko sutjakkaasti kun autetaan toisiamme. Toinen kylvettää Lennin, toinen syöttää, pukee, laittaa päikkäreille jne jne... Ollaan aika hyvä tiimi täytyy myöntää.
Päästiin matkaan vasta klo. 12 ja Nairobiin saavuttiin pimeän laskeuduttua. Matka meni hyvin. Lennon söi, nukkui, tanssi musiikin tahdissa ja imi sormiaan. Ja mä olin/olen niin uskomattoman kiitollinen taas kerran että päästiin turvallisesti perille. Se ei nimittäin oo mikään itsestäänselvyys.
Nyt pojat tekee lähtöä lähipubiin joka sijaitsee tästä n. 500m päässä. Mä jään tyytyväisenä kämpille nukkumaan. Tuntuu ihan kivalta olla takas täällä 'meidän' asunnolla pitkän Eldoret-visiitin jälkeen. Tasan viikko lomaa enää jäljellä ja sitte olis paluu Suomeen. Mä jäisin mielelläni tänne vielä odottamaan että Suomeen saapuis kesä.
Päästiin matkaan vasta klo. 12 ja Nairobiin saavuttiin pimeän laskeuduttua. Matka meni hyvin. Lennon söi, nukkui, tanssi musiikin tahdissa ja imi sormiaan. Ja mä olin/olen niin uskomattoman kiitollinen taas kerran että päästiin turvallisesti perille. Se ei nimittäin oo mikään itsestäänselvyys.
Nyt pojat tekee lähtöä lähipubiin joka sijaitsee tästä n. 500m päässä. Mä jään tyytyväisenä kämpille nukkumaan. Tuntuu ihan kivalta olla takas täällä 'meidän' asunnolla pitkän Eldoret-visiitin jälkeen. Tasan viikko lomaa enää jäljellä ja sitte olis paluu Suomeen. Mä jäisin mielelläni tänne vielä odottamaan että Suomeen saapuis kesä.
| Kylpy |
| Iltasatu |
![]() |
| Meidän pikku TinTin |
| Mama Stacyn ostama t-paita |
torstai 3. tammikuuta 2013
Flunssa
Noustiin normi tapaan
klo 07 Lenskin kanssa ja baba jäi kuorsaamaan. Matkan alussa meillä
oli systeemi et joka toinen aamu mä nousin sen kanssa ja joka toinen
oli baban vuoro mutta se ei oikeen toiminu koska vaikka oli mun
nukkumavuoro niin mun piti kuiteski herätä imettämään ja siinä
piristyin niin etten saanu enää heti nukuttua. Joten nyt mä nousen
aina sen kanssa ja sitte kun se menee takas nukkumaan n. 1,5-2 tunnin
päästä niin mun 'vuoro' loppuu ja kömmin sänkyyn. Sitte ku L
herää (yleensä tasan 40min päästä) niin baban nousee ja mä
saan nukkua. Ja siinä vaihees mulla onki jo väsy ja on IHANAA mennä
takas nukkuun:) Miten mä pärjään sitte ku L ei enää nukukaan
päikkäreit ja silti herää klo 7?
Kuvia joulusta: (huom! Isi kato 2 viimestä kuvaa!)
| Mama ja baba Stacyn luona vietetty joulu |
![]() |
| Katrin joka on päivän vanhempi ku Lennon |
| Jouluateria |
| Mamma on vähän aneemisen näkönen |
| Isin työkalut kovassa käytössä ja tosi hyvin pidetty tallessa! Sam lähetti paljon kiitoksia! |
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
:)
Lomapäivät hupenee
lujaa vauhtia. Ollaan edelleen Eldoretissa. Ajateltiin lähteä
täältä ehkä lauantaina. Katotaan miten käy. On ollu tosi mukavaa
ja rentoo olla täällä eikä Nairobia oo yhtään ikävä.
Eilen käytiin mama
Stacyn ja baba Stacyn kanssa ostamassa katulapsille leipää ja
limsaa. Vietiin niille uuden vuoden kunniaks vähän syötävää ja
kyllä oli mukavaa! Ne oli niin nälkäsiä ja NIIN kiitollisia. Oli
surullista nähdä kuinka pienet ja vähän isommatkin lapset on
vailla vanhempia, kotia, ehjiä vaatteita, koulutusta ja mitään
mahdollisuutta parempaan elämään. MEILLÄ ON ASIAT NIIN HYVIN!
Kolme korillista limsaa
ja 27 leipäpakettia ruokki 50 hengen katulapsijoukon eikä hinta
ollu mitenkään päätä huimaava, reilu 20 euroa. Ajatus oli että
viedään niille ranskiksia koska se on vähän 'juhlallisempaa'
/erikoisempaa kun vaan leipä mutta oli vaikea löytää paikkaa
josta olis saanu ostaa niin monet ranskikset (+ katulapsien määrä
oli suurempi ku mitä oltiin luultu joten suunniteltu budjetti olis
ylittyny) joten päädyttiin leipään. Jokainen sai siis limsan ja
kaksi lasta jakoi yhden leivän puoliksi (semmonen viipaloitu iso
leipä). Juteltiin lasten kanssa ja ne halus että otetaan kuvia
niiden kanssa. Monet halus kans kertoo nimensä ja kiinnostus
Lennonia kohtaan oli suuri. Etukäteen pelkäsin että ne olis
hyökkääviä ja alkais tappeleen mutta kaikki meni hyvin ja lapset
käyttäytyi rauhallisesti.
lauantai 29. joulukuuta 2012
Ikävä!
Mulle iski akuutti ikävä mun rantapalloa! Voi että kun mä rakastin jokaista hetkeä sen ihanan mahan kanssa! Se oli niiiiin mysig! Ja kaunis! Ja ihana! Ja pinkee! Ja huomiotaherättävä! Jajaja...
Raskaana olo oli kyllä niin mahtavaa! <3
...ajatella että se olikin Lenski joka mua potki eikä kukatahansa vauva ;) Maailman hienoin pieni poika!
Toivottavasti saan vielä joskus kokea tuon raskaana olemisen ihmeen!
Raskaana olo oli kyllä niin mahtavaa! <3
...ajatella että se olikin Lenski joka mua potki eikä kukatahansa vauva ;) Maailman hienoin pieni poika!
![]() |
| Ihana maha, ihana Mio |
Painekattila
Tässä muutama päivä
sitten tehtiin kanaa. Täällä kana on melko sitkeetä lihaa koska
kanat saa vapaasti juoksennella ja syödä mitä maasta löytävät.
Tykkään että tää kananliha on paljon parempaa kun kotona saatava
broileri. Nyt kun mama Stacy teki meille kanaa niin se oli tosi
mehukasta ja vähemmän sitkeetä.
Kotona kun tehdään
ugalin kanssa lihakastiketta niin usein liha on tosi sitkeetä. No
nyt ongelma on ratkastu:) Luulen että tullaan käyttämään
kattilaa paljon. Nyt voidaan ostaa tota vapaana kasvatettua kanaa
africa shopista eikä tartte syödä broilerii enää.
Eilen kun oltiin
kaupungissa niin tein pienen heräteostoksen. Ostin 6 kananpoikasta:)
hintaa yhteensä n.6 €. Sam kasvattaa kanoja täällä pihalla ja
se on aika hyvä business koska kananmunat on melkein yhtä
arvokkaita kun Suomessa ja yhdestä täyskasvuisesta kanasta/kukosta
saa n. 3-9€ (riippuen ajankohdasta) kun sen myy lihaksi. Jos
koskaan muutetaan tänne niin haluan kasvattaa kanoja ja pitää
lehmiä! Jostain syystä mua kiehtoo ajatus että sais munat ja
maidot omasta pihasta:)
| Aamupuuro |
| kananpoikaset |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




