Ennen matkalle lähtöä mua on mietityttäny kuinka Lennon tulee nukahtamaan vieraassa paikassa illalla kun kotona on muotoutunu niin selkeet rutiinit. Yöunille meno on ollu tosi helppoa ja itkutonta n. 1kk ajan jo.
Tänään nukkumaan meno sujui niin hienosti että en oikeen uskonu pojan nukahtaneen ennenkun kävin tarkistamassa asian. Tein kaikki jutut samalla tavalla kun kotonakin, ainoa ero oli nyt että sängyn sijaan Lennonille ostettiin 'travell bubble', sänky jonka saa täysin suljettua hyönteisverkolla. Sinne se jäi heti tyytyväisenä ja nukahti muutamassa minuutissa. Toivotaan että yö sujuu samalla tavalla kun kotonakin eli herätään vasta aamulla:)
Muut lähti ulos 'drinkille' ja syömään. Peter ei ollu lähdössä mutta sanoin sille että kyllä se voi ihan hyvin mennä muiden mukaan. Turhaan me täällä istutaan molemmat kun toinen voi lähteä vähän viihteelle kun kotona sellasta ei harrasteta juuri ollenkaan. Mua ei haittaa että en 'päässy' mukaan, on vaan ihanaa saada mennä nukkumaan ajoissa. Ennen piti jotenki selitellä miks ei lähde muiden mukaan mutta nyt on helppoa vaan sanoa että pitää jäädä vahtimaan lasta. Tää sopii mulle paremmin kun hyvin. Peter sanoi että mä voin sitte seuraavalla kerralla mennä muiden mukaan ja se jää kotiin Lennin kanssa...en vaan usko että mua huvittaa lähteä...oon niin mummo:)
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Chill
Olin jo ehtiny unohtaa minkälaisia kenialaiset ihmiset on:) Ah niin ihanan rentoja! Meillä on hauska vuokraemäntä, Tekla. Tunnen sen jo viime vuodelta kun asuttiin tässä samassa taloyhtiössä. Mukava nainen. Se oli meit aamulla vastassa portilla ja toivotti tervetuloa.
Iltapäivällä muut lähti kaupunkiin vaihtamaan rahaa ja mä halusin jäädä kotiin Lennon kanssa, siinä toivossa että saisin nukuttua vähän sit ku sekin nukkuu.
Teklalla on tapana marssia sisään ovesta koska vaan ja tietenkin koputtamatta. Muut oli lähteny just ovesta niin rouva tuli sisään ja käveli keittiöön ja kysyi onko teetä viel jäljellä. Muut oli lähtiessään kehottanu sitä tulemaan tänne koska aamupalalta oli jääny teetä yli. Kysäsin että olisiko hänellä myytävänä pullotettua vettä(mulla jano ja hanasta ei voi juoda). Ei ollu mutta hän sanoi että voi hoitaa Lenniä jos haluan käydä kaupassa. Minä otin rahat ja lähdin kauppaan ja tulin takas n. 15min päästä. Tekla seisoi pihalla talonmiehen ja vartian kanssa rupattelemassa. Kysyin missä poika on. Hän vastas että sen tytön kanssa...ööh...en tienny ketä se tarkotti mutta arvelin että Meg oli tullu takas ja ottanu pojan hoiviin. Väärin! Poikaa hoiti joku siivooja:) Hahahaaa....mua hymyilytti ja ajattelin että joku hieman varovaisempi mamma olis ollu kauhuissaa. Sitte Tekla tuli takas ja alkoi tiskaamaan meidän tiskejä ja nyt se luuttuaa lattoita. Siinä on oikeen monitoimi nainen.

Perillä
25 tunnin matkustus on ohi! Se meni oikeestaan paremmin ku mitä olin odottanu. Toki kova väsy on kun ei oo oikeestaan nukkunu muutamaa torkkua lukuunottamatta yhtään 28 tuntiin.
Helsinki-Amsterdam lennolla Lenni sammu taas kun taikaiskusta kun kone nousi ilmaan. Nukkui reilu tunnin ja loppuajan se oli hyvällä tuulella, söi ja leikki. Ja hurmas tietty lentoemot.
Vaunut saatiin turvallisesti ja ilman naarmuja damiin ja siellä ne oli kyllä korvaamattomat. Lennon nukkui niissä paljon. Saatiin myös lupa ottaa vaunut portille asti sekä hesassa että damissa mikä oli tosi hyvä! Palvelu pelas hyvin ja vauvan kanssa matkustavat saavat kyllä nauttia erikoiskohtelusta:) Ihanaa.
Tavattiin Tanja Damissa ja käytiin kahvilla. Oli kiva nähdä! Jos olis ollu talvitakit mukana niin olis voinu poistua kentältä mutta ehkä sitte seuraavalla kerralla.
Amsterdam-Nairobi lento oli pitkä ja raskas niinku aina. Lennon itki hetken ennenku sai unenpäästä kiinni. Muutaman kerran se heräs mutta loppujen lopuks nukkui hyvin vauvakorissa joka saatiin vaikka ei etukäteen sitä pystyttykkään varaamaan. Meillä oli muutenki ihanat paikat kun jalkatilaa oli paljon enemmän ku normaalisti.

| Hki-Vantaa lentokenttä. Mun matkakumppanit simahti. Lennon sentään piti mulle seuraa. |
![]() |
| <3 |
![]() |
| Lentokentältä kohti asuntoa |
maanantai 3. joulukuuta 2012
Matka kohti Keniaa
Nyt aijon yrittää skarpata ja kirjottaa vähän enemmän tänne kun tiedän että ihmisiä (äiti+siskot) kiinnostaa miten meillä sujuu matkanteko pienen minimiehen kanssa. Lennon on nyt 4,5kk vanha. Pieni ja ihana poika joka suurimmaksi osaksi ajasta on tyytyväinen elämäänsä.
Matka alkoi tänään klo. 06 kun lento Vaasasta vei meidät Helsinkiin. Jouduttiin herättämään Lennon klo. 04 yöllä. Ei se ollu moksiskaan. Avas silmänsä ja heti tuli ensimmäinen hymy. Kuinka joku voi olla hyvällä tuulella kun uni keskeytetään?
Äiti tuli hakemaan meitä ja vei meidät lentokentälle. Kaikki sujui hyvin lähtöselvityksessä ja vaunut saatiin laittaa Finnairin antamaan muovipussiin. Heti kun tultiin koneeseen niin Lenski nukahti ja nukkui koko matkan. Heräs sitte kun noustiin koneesta.
Tällä hetkellä istutaan lentokentällä ja odotellaan Tonin saapumista junalla. Lennon nukahti vaunuihin. Lento Amsterdamiin lähtee klo. 13.20. Tavataan Tanja lentokentällä ja se pitää meille seuraa kun odotetaan jatkolentoa 6h. Nairobiin pitäs saapua huomenna aamulla klo 07.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Vierastaminen
Lennon on alkanu vierastamaan! Tyytyväisin se on kun ollaan kotona ja silloin ei vieraat tunnu niin vierailta mutta naama vääntyy useimmiten itkuun kun ollaan vieraassa paikassa JA vieraat ottaa syliin. Tähän ei varmaan auta muu kun totuttelu ja aika.
Eilen äiti ja Katja hoiti Lenniä ja se veti hirveet huutokonsertot kunnes tulin takas jolloin huuto loppu. Äiti soitti mulle et mun pitää tulla takas koska poika on ihan lohduton, se vaan itkee eikä edes ruoka auta. Luulen että osaksi syynä oli meteli (ei edes kova) ja meno joka 1,5vuotiaasta Mio serkusta lähtee, Lennon ei vaan kertakaikkiaan oo tottunu siihen että ympärillä on eläväinen pikkupoika joka niin mielellään ottaa syliin, raahaa ja istuu päälle:) Pitääpi olla enemmän vieraissa ja varsinkin Mion ympärillä. Ehkä se sitte tottus...

tiistai 13. marraskuuta 2012
Iso poika
Syy Lennin yöllisiin heräilyihin tais löytyä. Poika on kasvanu kolmessa viikossa 3cm ja 400g!! Hurja spurtti joka kyllä näkyy, vaatteet on yhtäkkiä menny pieneks:) Nyt viimeset 3 yötä meno on rauhottunu ja poika on taas alkanu nukkua klo. 21-07. Katotaan kuinka se jatkuu... Varmasti vielä tulee yöllisiä heräilyjä uudestaan. Illat on nykyään tosi rauhallisia ja rutiinit on muotoutunu niin että poika nukahtaa useimmiten ittekseen omaan sänkyyn klo 21. Joskus saattaa alkaa itkemään ja silloin nostan syliin hetkeks ja laitan taas takas. Välillä saattaa vaatia lisää ruokaa jolloin simmut menee heti kiinni. On kyllä kiltein, ihanin, suloisin poika ikinä! Harmi vaan että se on ottanu Katjan silmätikukseen ja alkaa melkein aina heti itkeen ku K ottaa sen syliin. Mun kanssa ei tätä ongelmaa ole. Tanja, sä saat huolehtii siitä että edes joku täti kelpaa. Luulempa että vierastaminen on syynä tähän täti hyljintään, ehkä vielä joku päivä niistä tulee frendejä.
tiistai 6. marraskuuta 2012
Elossa ollaan..
Hiljaista täällä...on niin paaaaaljon tekemistä että priorisoin tän mun online 'päiväkirjan' viimeseks. Aina kun tulee hetki että ehtis kirjottaa tänne niin pitää pyykätä, siivota, laittaa ruokaa tai vaikkapa surffata netissä:)
Mitäs me ollaan viime aikoina sit tehty? Noooh mm. tavattu paaaaljon muita mammoja ja vauvoja, matkustettu helsinkiin viikoksi, suunniteltu joulun matkaa ja häslätty ja sähelletty ihan liikaa lentojen ja varausten kanssa, mamma on tehny ekan työvuoron päivystyspolilla ja ja ja...mitäs muuta, Lennon on kasvanu paljon ja yhtenä päivänä pari viikkoa sitte se oppi ottamaan leluista/tavaroista kiinni. Tällähetkellä 90% ajasta pojalla on nyrkit syvällä suussa ja kuolaa valuu. Iloinen ja ihana poika joka nukkui yönsä hyvin 2kk iästä 3,5kk ikään mutta nyt heräilee taas useita kertoja yössä syömään. Ehkä tämä on nyt sitä 'tiheän imemisen' aikaa? Who knows? Joka tapauksessa tämä kuului sopimukseen kun vauvaa toivottiin eikä vielä ainakaan oo häirinny tämä yökukkuminen. Palataan asiaan jos tätä jatkuu viel vuoden ikäsenä :)
Nyt kello on 03.40 ja mä voisin hinautua takas sänkyyn odottamaan että Lennon haluaa lisää ruokaa:) Tämä on täyden palvelun ravintola ja mut on palkattu tarjoilijaks. Ai että tää onki maailman paras työ <3

| The boss |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)