perjantai 31. elokuuta 2012

Eilinen

Eilen saatiin nauttia Vellun ja Brunon seurasta. Niin kiva nähdä kun pojat makaa vierekkäin. Huomaa selvästi että B on kehittyneempi ja osaa jo nauraa/hymyillä toiselle ihmiselle (mamma on tietty se suosikki :)) kun taas L on just oppimassa pientä hymyä vasta joka taitaa vieläkin tulla joskus puolivahingossa :) Kuukaudessa ehtii tapahtua paljon ja ensikerralla kun nähdään niin pojat on taas paljon isompia! Ajatella että ens kesänä ne jo vetää toisiaan tukasta ja repii lelut toistensa käsistä:) Sitä seuraavana kesänä osaavat jo kenties leikkiä yhdessä :)

Ajattelin taas kirjottaa ylös miltä Lennonin päivärytmi eilen näytti päivää vaille 6 viikkoa vanhana:

klo. 06 herra heräsi, söi, ja oli taas uninen...
klo. 07 nukahti sohvalle ennenkun ehdin edes ajatella ulos vaunuihin laittamista joten sai nukkua päivän ekät päikkärit sisällä. Minä kömmin kans takas sänkyyn baban viereen ja nukuttiin hyvin muutama tunti.
klo. 10 herättiin kaikki, syötiin ja seurusteltiin. Vauvalle aamupesut ja päivävaatteiden vaihto
klo. 11 Lennon ulos vaunuihin nukkumaan. klo. 13 lähdettiin kaupunkiin, Lennon ei herännyt vaikka siirryttiin autoon, kaupungissa syötin pojan jolla silmät pysyivät visusti kiinni, jatkoi uniaan koko kaupungissa olo ajan...
klo. 15 Lennon vihdoin heräsi (/herätettiin). Seurusteltiin V ja B kanssa ja poika jaksoi hyvin olla hereillä 2 tuntia
klo. 17 ulos vaunuihin nukkumaan
klo. 19.45 poika heräsi, söi, seurusteli, makasi lattialla hyväntuulisena jopa 15min ilman muita virikkeitä kun TV :)
klo. 22 nukkumaan omaan sänkyyn, nukutteluun meni tälläkertaa n. 20-30min mutta sitten hän antoi periksi ja silmät painuivat kiinni.
klo. 02 heräsi syömään, nukahti nopeasti uudelleen.
klo. 04.20 heräsi syömään, nukahti nopeasti ja päästi mammankin nukkumaan
klo. 06.40 heräsi syömään, seurusteltiin ja juteltiin hetki kunnes taas oli väsy.
klo. 07.20 laitoin pojan ulos vaunuihin nukkumaan ja siellä on nyt ollut hiljaista jo 20min eli nyt taidan minäkin mennä nukkumaan. Baba lähti aamuvuoroon jo ennen klo seitsemää.

muutama kuva jotka eivät liity eiliseen oikeastaan...
L viihtyy paremmin lattialla kun leikkimatolla

Ilta perheen kanssa, syksyn ensimmäinen takkatuli.

NIIN söpö!

Mummun tekemät villahousut lämmittää

Katjalta ja Reggieltä saatu ihana jumpsuit alkaa olemaan sopiva

maanantai 27. elokuuta 2012

Aamun paras hetki


Aamut on jollain tavalla ihania. Herättiin tänä aamuna klo. 7.00 Lennonin kanssa (baba oli jo lähteny aamuvuoroon) ja silloin käyttäydytään jo niinku olis päivä, eli jutellaan, seurustellaan, laulellaan, tehdään aamupesut, puetaan päivävaatteet ja tehdään kaikkee sellasta joka väsyttää pienen miehen alta aika yksikön :) Mulla on siis taka-ajatus tälle kaikelle...jo tunnin sisällä Lenni on niin väsyny että ekat päikkärit kutsui jo klo 7.50. Silloin puen pojan ulkovaateisiin, jolloin silmät on jo puolitangossa (haalarissa ON jotain maagista!) ja syötän vielä viimeisen kerran jotta masu on tarpeeks täynnä. Sitten vaan poika ulos nukkumaan (ulkoilma aiheuttaa hirrrrveeen väsymyksen pikkuiselle), itkuhälytin päälle ja mamma saa tehdä seuraavat 3h mitä ikinä huvittaa. Yleensä meen ite suoraan nukkumaan koska yöheräämiset ei oo mikään vitsi. Sitte kun oon ite nukkunu tarpeeks niin nousen ja alan siivoamaan ja surffaamaan netissä:) ja odotan jo kovaa että mun rakas heräis koska mammalla on ikävä!
Sydän pakahtuu <3

Nuku hyvin kulta

Oon vakuuttunut siitä että eletään elämän parasta aikaa just nyt <3 Jokainen hetki on kullan arvoinen, enkä vaihtais sekunttiakaan <3

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Yöelämä nuhanenän kanssa

Täällä ollaan taas (toista kertaa) nuhassa. Tai siis Lennon on. Luulen että L sain vetoa kun vein hänet ulos ilman ulkovaatteita babybjörn kantorepussa. Poika oli niin hikinen ja nukkui niin hyvin repussa että en raaskinu pukea häntä vaan laitoin vaan pipon, hanskat ja päälle lämpimän peiton suojaks. Tais olla virhe koska seuraavana aamuna poika oli aivan tukossa. Nyt pikkunen saa kärsiä. Olo on tukala ja iltasin hän ei nukahda tavalliseen tapaansa viereen syöttäessä vaan vaatii päästä syliin ja vasta siinä nukahtaa hetken tuhinan jälkeen. Onneks oi ONNEKS baballa ei nyt oo yötöitä yli viikkoon eli saan syliapua joka on kullan arvoista. Lennon nukahtaa helpommin baban syliin kun mun musta tuntuu...

Eilen poika siirtyi omaan huoneeseen ja OMAAN SÄNKYYN nukkumaan ekaa kertaa. Tähän asti hän on nukkunu sekä olohuoneen sohvalla että viime viikot oman huoneen isolla sängyllä jossa mä oon käyny sitte syöttämässä yöllä.

Yö sujui ihan ok lukuunottamatta sitä että 3h syöttövälin sijaan poika heräs syömään 2h välein. Toivotaan että se johtuu nuhasta eikä jää tavaksi.

Tehtiin arviointivirhe ja jätettiin hanskat pois pojalta yöksi. Se oli virhe...yöllä satuin laittamaan valon hetkeks päälle ja näin pojan naaman joka oli täynny punasia merkkejä ja nenän varressa haavan. Kaikki muut jäljet oli aamuun mennessä hävinny mutta nenän pikku haava oli jäljellä... Hanskoja käytetään siis jatkossakin...

Tossa näkyy pikku haava yön terrorisoinnin jäljiltä:)

Pääty nostettiin ylemmäs niin on ehkä vähän helpompi olla...

Yövaatteet vaihdettiin päivävaatteiks jo klo 7...

torstai 23. elokuuta 2012

Kantoliina

Sain lainaks meidän naapurilta kantoliinan ja babybjörn repun. Naapurin vauva ei viihtynyt kummassakaan joten hän oli hankkinut manducan (tai jonku sen tapasen) joten hän antoi meille kokeiltavaksi nuo kaksi. Voin kertoa että meidän vauva RAKASTI kumpaakin.
Ensin kokeiltiin kantoliinaa, etsin netistä sidontatavan joka oli tarpeeks helppo ja nopea, ja baba nosti Lennin liinaan. Poika rentoutui heti ja nautti täysillä kun sai levätä tissien välissä, tuoksu oli varmaan huumaava:) Siinä hän tuhisi ja nukahti aika nopeasti. Liina tuntui hyvältä selälle, ei painanu mistään.

Illalla lähdettiin kaupunkikierrokselle ja otin babybjörnin mukaan. Se oli myöskin hitti. Lennon kertakaikkiaan rakastaa olla lähellä toista ihmistä ja on kaikista tyytyväisin sylissä.




maanantai 20. elokuuta 2012

Vaatetus

Pienen vauvan vaatetus on haastavaa. Nyt kun L nukkuu paljon ulkona vaunuissa niin joka pv pitää vaatetus miettiä uusiks lämpömittarin mukaan. Esim tänä aamuna tuntui ilma tosi kylmältä, mittarikin näytti vaan 9 astetta. Puin pikkuselle päälle: pitkähihasen bodyn, sukkahousut, kunnon pipon, hanskat ja vuorellisen fleecehaalarin, vaunukopassa on peitto lämmittämässä alapuolta ja vauvan päälle laitoin vielä kaks peittoa + vaunun oman suojan. Äsken kävin kääntämässä Lennin toiselle kyljelle ja silloin tuntui hän sopivan lämpimältä, ei ainakaan yhtään kuumalta. Tuikkasin vaunuihin samalla lämpömittarin ihan mielenkiinnosta, katon sen sitte ku seuraavan kerran meen sorkkiin vaunuja.

Paras ostos pitkään aikaan oli eilen haettu Philips Avent -itkuhälytin. Nyt voi rauhassa laittaa terassin oven kiinni ja vaikki ite mennä vaikka nukkumaan jos tarve vaatii. Se on niin herkkä että naapurinkin lasten äänet kuuluu siihen. Ja kuulen kokoajan sen ihanan tuhinan joka tosta pojasta lähtee eli tiedän että kaikki on hyvin.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Sunnuntai

Baballa on taas yövuoroputki päällä. Nukuttiin koko konkkaronkka klo 13 asti tänään, Lennon ulkona vaunuissa, minä sohvalla ja baba sängyssä. Sitte noustiin, syötiin yhdessä lounasta ja baba lähti salille. Minä ja L lähettiin kauppaan ja kun tultiin sieltä niin baba tulikin jo salilta ja tehtiin vuoron vaihdos. Minä lähdin Ladylinelle bodybalanseen ja baba jäi Lennin kans kotiin. Kun mä tulin kotiin niin baba oli just ehtiny lämmittää maitoa joten päätettiin ettei kannata antaa sen mennä hukkaan vaan annetaan se pojalle. Mua olis huvittanu syöttää poika pullosta mutta baba oli sitä mieltä että se on hänen yksinoikeutensa joten sain vaan katsella sivusta. Illalla kun baba lähti töihin niin me lähdettiin Jennin kanssa poimimaan vadelmia tuolta pyöräteiden varsilta. Nyt Lennon nukkuu ja mun pitäs nopeeta kans mennä sänkyyn et ehdin nukkua ennenku pitää nousta syöttämään 3h tunnin sisällä. Tässä muutama kuva tästä päivästä:

Mun perhe <3

Elämäni miehet <3

Tässä baba höpöttää swahiliks jotain ja Lennon kuuntelee tarkasti

Ihana tulla kotiin kun vastassa on tällänen pallero joka viihtyy parhaiten sylissä <3

'rytmi'

Lennonin 'päivärytmi' on alkanu muotoutua itsestään ja näyttää kutakuinki tältä (normaalina päivänä):

klo. 8-9 noustaan ylös, syötän pojan ja seurustellaan hetki.
klo. 9-10 ulos vaunuihin nukkumaan
klo. 12 herää itsestään, syödään ja seurustellaan
klo. 14 ulos vaunuihin nukkumaan
klo. 17 herää itsestään

...ilta menee sitte yleensä sellasella rytmillä että hereillä 1,5-2h ja unta 2-3h. Viimestään klo 22 pitää Lennon herättää ellei satu jo olemaan hereillä. Sitte seurustellaan, laulellaan, pidetään paljon sylissä ja siinä välissä ollaan lattialla sekä mahalla että selällä. Illat on kitinällä höystettyjä ja mieluiten poika olis syömässä koko ajan. Itkua onneks harvemmin tässä talossa kuulee, saattaa mennä vuorokausikin ilman että poika itkee kertaakaan. On meinaa aika kärsivällinen kaveri, yölläkin kun on nälkä niin huoneesta kuuluu vaan ähinää, kitinää ja maiskutusta mutta tosi harvoin itkua.

klo. 22 herätetään jos nukkuu, syödään, seurustellaan ja joskus kylvetään
klo. 23.30-00 sammutetaan valot, telkkari hiljaselle/kiinni ja mennään Lennin huoneeseen sängylle makaamaan (meillä on siellä vierassänky) ja syödään viimesen kerran. Silmät menee heti kiinni ja poika nukahtaa kunhan on syöny tarpeeks. Poika nukkuu koko yön omassa huoneessa isossa sängyssä jonne minä kuuliaisesti kipitän aina kun ruokaa tarvitaan.
klo. 03 syö ja nukahtaa heti uudestaan
klo. 06 syö ja nukahtaa heti uudestaan

On ihanaa että L nukkuu hyvin ja on kaikenkaikkiaan tyytyväinen vauva. Vatsavaivat jotka häiritsi vähän tossa viikko-kaks sitte on tipotiessään.
Mion aurinkolaseja piti kokeilla :)

Niin pitkä poika! Ja mitkä ihanat posket!

Rakas <3